perjantai 21. joulukuuta 2012

tiistai 20. marraskuuta 2012

Kulttuurilautakunnan marraskuun kokous

Tänään lautakunnan listalla oli Näyttelykeskus WeeGeen lipunhinnan tarkistus. (Hintojen korotuspaineet ilmaistaan yleensä kokousten esityslistoissa hintojen tarkistuksina.) Lippu nykyisellään maksaa kympin. Lautakunta kuitenkin päätti palauttaa lyhykäisen esityksen uudelleen valmisteluun ja toivoo saavansa sen hiukan toisessa muodossa ja runsaammalla sisällöllä takaisin joulukuussa.

Kulttuurilautakunta päättää vuosittain, millaisiin taidetapahtumiin lautakunta myöntää avustuksia seuraavana vuonna. Tänään lautakunta päätti kesäkuisen seminaarinsa suuntaviivoja noudattaen, että vuonna 2013 kohdeavustukset kohdennetaan seuraavasti:


a) eri taiteenalojen ammattilaisten Espoossa toteuttamat kulttuuriproduktiot

b) nuorten toteuttamat ja nuorille toteutetut urbaanit kulttuuriproduktiot Espoossa

c) kulttuurien vuoropuhelua ja monikulttuurisuutta edistävät kulttuuritapahtumat

d) kestävää kehitystä edistävät kulttuuriproduktiot

e) espoolaisten yhdistysten toteuttamat lähikulttuuritapahtumat.





maanantai 29. lokakuuta 2012

Kiitos äänestäsi!

 

Kiitän äänestäjiäni luottamuksesta!
Viides kauteni valtuustossa alkaa. Sain vaalien alla arvokasta palautetta ja hyviä ajatuksia espoolaisilta. Toivon, että sama vuorovaikutus jatkuu myös valtuustokauden aikana. Ole siis rohkeasti yhteydessä!


 

 Espoon sosialidemokraattinen valtuustoryhmä 2013-2016

Maria Guzenina-Richardson, kansanedustaja, ministeri
Johanna Värmälä, YAMK, sairaanhoitaja
Tarja Tallqvist, dokumenttiohjaaja, lähihoitaja
Markku Sistonen, liikuntapäällikkö
Leena Luhtanen, opetusneuvos, VTM
Maria Jungner, TV-kuuluttaja
Martti Hellström, KT, rehtori 
Jasminiitta Lumme, kasvatustieteiden maisteri, luokanopettaja
Veikko Simpanen, sosiaalineuvos
Abdirahman Ali, kirjastovirkailija
1. varavaltuutettu Liisa Kivekäs sairaanhoitaja, kätilö
2. varavaltuutettu Harriet Klar, myyntipäällikkö
3. varavaltuutettu Hannele Kerola, varatuomari
4. varavaltuutettu Antti Aarnio, elinkeinoasioidenpäällikkö
5. varavaltuutettu Martti Tieaho, rakennusneuvos, dipl.ins.




sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Mitä voi tapahtua, jos joutuu lehteen?


Laaksolahden Pitkäjärvi 28.10.2012

Tänään kävimme äänestämässä ja ihastelimme talviseksi muuttunutta luontoa ja pihaa.

Tytär katseli yhtenä päivänä Länsiväylälehteä ja huomasi tuttuja kasvoja: "Äiti, täällä on ukki! (Vilho Juutinen ehdokasnumero 618) Äiti täällä on sunkin kuva! Mut täällä ei ole mummon, eikä mummin kuvaa. Äiti, jos joutuu lehteen, pitääkö mennä kokoukseen?"

Jännittää puolueen ja kaikkien tuttujen ehdokkaiden puolesta. Omakin tilanne tietysti, kuinkahan käy. Mielelläni jatkan työtä espoolaisten hyvinvoinnin eteen. Mutta joka tapauksessa, käykäähän äänestämässä, jotta äänestysprosentti nousee korkealle ja demokratia toteutuu.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Kaupunginjohtajan vuoden 2013 talousarvio ja taloussuunnitelma


Tänään postilaatikosta löytyi viikonloppulukemista...

...kaupungin haasteena on edelleen kasvukivut ja ikäihmisten määrän lisääntyminen absoluuttisesti ja suhteellisesti...

...perehdyn yleisten koko budjettia kuvailevien alkusanojen jälkeen siihen, kuinka Tilakeskus-liikelaitoksen veloittamista tilakustannuksista aiheutuvat taloudelliset paineet ehdotetaan ratkaistaviksi ja sitten sivistystoimen osuuteen...

...itselleni on ehdottoman tärkeää, että nuorten elämänsyrjään kiinni pääsemiseksi tehdään kaikki mahdollinen.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kunnallisvaaliteemani

Leppävaaran urheilupuiston metsä lokakuussa
Pidetään Espoo turvallisena kotikaupunkina. Huolehditaan hyvinvoinnista.

- Päätöksiä tehdessä ajattelen kuntalaisten hyvinvointia, arjen sujuvuutta, turvallisuutta ja valinnan mahdollisuuksia.

- Neuvoloita on kehitettävä edelleen vastaamaan paremmin perheiden tarpeisiin. Vanhempien tulisi saada enemmän opastusta lasten kasvattamiseen, parisuhteen hoitamiseen ja hyvinvoivan perheen rakentamiseen.

- Lasten ja nuorten hyvinvointia pitää ajatella paljon pidemmällä tähtäimellä kuin mitä nyt teemme.

- Päiväkotien ja koulujen ryhmien koot on pidettävä aisoissa. Lapset viettävät suuren osan ajastaan päiväkotien ja koulujen monesti ylisuurissa ryhmissä, joissa aikuisella ei ole mahdollisuutta riittävästi huomioida heidän tarpeitaan. Erilaisia hyväksi havaittuja ja tutkittuja menetelmiä, joiden avulla voidaan opettaa lapsille tunnetaitoja ja sosiaalisia taitoja on olemassa. Tämä tietotaito on saatava päivähoito- ja opetushenkilöstön käyttöön. KiVa-koulua ei saa unohtaa!

- Koululaisten iltapäivähoitopaikkoja on lisättävä niin, että jokainen tarvitseva saa paikan. Mahdollisuuksia harrastaa iltapäivällä on lisättävä.

- On otettava kaikki keinot käyttöön, jotta saamme nuoret osallisiksi ja aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Osallistavan ja vastuuta antavan ajattelumallin on läpäistävä kaikki paikat, jossa lapset ja nuoret toimivat.

- Terveyspalveluiden on pelattava paremmin.

- Ikäihmisten hyvinvointiin on kiinnitettävä huomiota. Iäkäskin tarvitsee ulkoilua, liikuntaa, kulttuuria.

- Kulttuuri, liikunta ja harrastaminen ovat osa hyvää elämää.

- Espoosta kulttuurin hyvinvointivaikutusten esimerkkikaupunkia.

- Kunnan tulee itse huolehtia keskeisimmistä palveluistaan. Yksityistämistä ja alihankintoja vain tarkkaan harkituissa paikoissa.

- Kaupungin on toimittava esimerkillisesti henkilöstön kohtelemisessa ja vaadittava samaa myös yhteistyökumppaneiltaan. Jos työ on jatkuvaa, siihen pitää palkata vakituinen henkilö. Tämä ei toteudu vielä mm koulunkäyntiavustajien kohdalla.

- Kaikkia palveluita ei tule siirtää suuriin kauppakeskuksiin. Lähikirjastot ovat tärkeitä.

- Ympäristön viihtyisyys ja ekologiset ratkaisut on pidettävä aina päätöksiä tehtäessä mielessä.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Kulttuurilautakunnan lokakuun kokous

Kulttuurilautakunnan vuonna 2009 hyväksymien avustusperiaatteiden mukaan lautakunta myöntää kohdeavustuksia kulttuuritapahtumille ja produktioille. Lautakunta päättää valtuustokausittain kohdeavustusten jakamisen linjoista. Lisäksi lautakunta on määritellyt marraskuussa 2011 painopisteet vuodelle 2012.

Tänä vuonna kohdeavustuksiin oli käytettävissä 150 000 euroa. Reilut puolet summasta jaettiin keväällä ja lokakuun kokouksessa lautakunta päätti jakaa 29:lle kulttuuritapahtumalle ja muulle kulttuuriproduktiolle rahaa yhteensä liki 70 000 euroa. Luvassa on laulua ja tanssia! Avustuskeskustelun yhteydessä ajattelin, että pian valittavan uuden lautakunnan kannattaisi keskustella kotiseutuyhdistysten avustusten jakamisen periaatteista.

Lautakunta keskusteli lisäksi kulttuuripalkinnon myöntämisestä ja evästi virkamiehiä asian valmistelussa. Täytyy sanoa, että meillä on jälleen useita henkilöitä ja yhteisöjä, joille olisi miltei pakko myöntää kulttuuripalkinto. Espoossa tehdään uskomattoman upeaa työtä kulttuurin saralla!

Lainaus lautakunnan esityslistasta: "Kulttuuripalkinnon saajalta on edellytetty merkittävää taiteellisen työn julkistamista menneen vuoden aikana tai merkittävää pitkäaikaista panosta Espoon taide-elämän hyväksi. Kulttuuripalkinnolla on haluttu tuoda esille liian vähälle huomiolle jääneitä taiteenaloja tai taiteilijoita, kiinnittää huomiota ko. taiteenalaan tai taiteilijaan ja antaa sille/hänelle erityistä tunnustusta."

lauantai 20. lokakuuta 2012

Tapiolassa vaalitorilla

Tapiolassa demareiden vaalitapahtumassa puhui puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen, sosiaali- ja terveysministeri Maria Guzenina-Rickhardson ja kansanedustaja Mikael Jungner ja tavattavana oli useita espoolaisia kuntavaaliehdokkaita.














Vaalitoreilla käydään kiinnostavia keskusteluja kaupunkilaisten kanssa. On niin monta tarinaa kuin on ihmistäkin.

Vanhusten palveluiden laatu ja oma vanheneminen huolestuttavat. Monenlaiset turvallisuuteen liittyvät kysymykset pohdituttavat. Nuorten syrjäytyminen hämmentää. Työväenopiston aina vain kallistuvat maksut harmittavat ja teatterin puolesta puhuttiin. Ja paljon paljon muuta.

Kiitos hyvistä, koskettavista ja ajatuksia herättävistä keskusteluista.



Tommi Läntinen orkestereineen viihdytti ihanilla kappaleillaan. Edna Nelson (kuvassa vieressäni alhaalla oikealla) on ensi kertaa ehdokkaana. Tervetuloa Edna joukkoon mukaan! Tästä pääset Ednan blogiin. 















Alhaalla oikealla Vilho Juutinen, jonka ehdokassivulle pääset tästä. Jokunen toritapahtumaan osallistuja kertoi äänestäneensä jo ennakkoon. Ennakkoäänestys jatkuu vielä 23.10 tiistaihin saakka. Varsinainen vaalipäivä on viikon päästä sunnuntaina. Espoon Demareiden vaalitapahtumat näet tästä. 

tiistai 16. lokakuuta 2012

Lokakuun valtuustossa liikelaitostamista ja meriuposkuoriaisia

Valtuuston listalla oli Espoon Talouspalvelut -liikelaitoksen ja Espoon Henkilöstöpalvelut -liikelaitoksen perustaminen sekä johtosääntömuutosten hyväksyminen.

En voinut yhtyä päätösesitykseen monestakaan syystä. Myös henkilöstön edustajilta tuli viesti, että yhteistoimintaneuvotteluissa ei henkilöstöä ole kuultu riittävästi.

Ajatus siitä, että kunnan pitää imitoida yritystä levisi 2000-luvun alussa. Samaan aikaan yritysmaailmassa oli vallalla ajatus, jossa tehokkuutta lisätäkseen yrityksen pitää erikoistua ja päästä eroon kaikista toiminnoistaan, jotka eivät kuulu sen ydinalueeseen.

Näitä oppeja seuraten Espookin on yrittänyt karistaa ydintoimintojensa ympäriltä niitä tukevat toiminnat liikelaitoksiin. Liikelaitosten perustamista on perusteltu mm kustannustietoisuuden lisäämisellä, vaikka kustannustietoisuutta olisi voitu kyllä lisätä vähäisemmälläkin myllerryksellä. Mutta niin ei haluttu tehdä, koska liikelaitoksen perustaminen ei ole päämäärä, vaan välitavoite matkalla varsinaiseen päämäärään. Hankalasti kunnan toimintaan istuva liikelaitos on portti kunnan toimintojen yksityistämiseen. Yksitystämisen uskotaan tuovan säästöjä ja lisäävän innovaatioita. Todellisuudessa yksityistäminen sattaa nostaa kuluja, koska kunnalla täytyy olla järjestelmä palvelusopimusten tekemiseen, kunnan on valvottava yksityisesti tuotettavia palveluja ja yksityisen yrityksen on tuotettava voittoa. Innovaatioiden osalta jää nähtäväksi, kuinka mielellään keskenään kilpailevat yritykset jakavat muille organisaationsa innovaatioita. Yksityistäminen saattaa lisätä myös kuntalaisten eriarvoistumista ja kaikista heikoimmassa asemassa olevien kuntalaisten tilanteen vaikeutumista edelleen.

Itse olen sitä mieltä, että kunta tuottaa itse parhaiten, joustavimmin ja kokonaistaloudellisemmin kuntalaisten palvelut. Kunnan itsetuottamat palvelut takaavat parhaiten myös kuntalaisten tasa-arvoisen kohtelun.

Valtuusto käsitteli myös Saunalahti III kaavaa. Valitettavasti valtuusto äänestysten jälkeen päätti, että merenrantaraitti ei jatku tässä kohden edes pitkospuina meren rannassa, vaan kulkee kauempana talojen takana. Tämä siksi, että Kokoomuksen (huom! ei Vihreiden) mukaan meriuposkuoriaiset häiriintyvät. Näin meriuposkuoriaisten varjolla tässä kohdassa rantaraittia asuvat asukkaat saivat pitää rannat omassa yksityisessä käytössään.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Hyvää Maailman opettajien päivää!

Vuosittain lokakuun viidentenä päivänä vietettävä Maailman opettajien päivä on Unescon ja Education International -järjestön vuonna 1994 käynnistämä perinne.

Päivän tarkoitus on muistuttaa kasvatus- ja opetustyön tärkeydestä, tehdä opetustyötä tunnetuksi ja lisätä tietoa opettajan asemaa koskevista suosituksista.
World Teachers' Day-sivulle.


sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Itämeri - I love you!


Itämeri on yhdeksän maan ympäröimä maailman toiseksi suurin murtovesiallas. Itämeri on myös yksi maailman saastuneimmista ja herkimmin haavoittuvista meristä. Itämeren rannikkovedet ovat pahoin rehevöityneet ja merenpohjan syvänteissä eliöstä on kuollut.

Itämeren ominaispiirteitä ovat alhainen suolapitoisuus, vuoroveden heikkous ja mataluus. Itämeri on pinta-alaltaan noin 390 000 neliökilometriä. Valuma-alue on noin 1 500 000 neliökilometriä. Itämereen laskee satoja jokia. Itämeren keskisyvyys on hieman reilut 50 metriä ja syvin kohta on noin 460 metriä.

Itämeren vedessä elävä lajisto on niukka. Kylmyys ja meren matala suolapitoisuus on haastavaa lajien menestymiselle. Merinisäkäslajeja on vähän verrattuna muihin meriin. Hyljelajeja on kolme: Harmaahylje, norppa ja kirjohylje. Ainoa valaslaji on pyöriäinen. Linnusto on lajistoltaan runsas.

Itämeren suojelu

• Lasten ja nuorten tietoa Itämerestä on muun ympäristökasvatuksen ohessa lisättävä. Onhan Itämeri meidän oma meremme.

• Kansalaisjärjestöjen tekemää arvokasta työtä Itämeren hyväksi on tuettava.

• Tietoisuutta arkielämän, veneilyn, mökkeilyn, kiinteistöjen ja maatalouksien ympäristöystävällisistä ratkaisuista on lisättävä ja ympäristöystävällisiä tekoja helpotettava.

• Valtakunnallinen itämeriasioiden vastuu- ja koordinointi taho on määriteltävä

• Lähialueyhteistyötä on edelleen tärkeää, sillä esimerkiksi Nevan alueen kasvava maatalous muodostaa yhä lisääntyvän riskin Itämerelle.

• Itämerellä kulkevien öljytankkereiden määrä on voimakkaasti kasvanut. Öljyonnettomuuksien ehkäisy on tärkeää, mutta meillä on oltava riittävä valmius toimia myös öljyturman sattuessa.

• Itämeri-päivä, jota vietettäisiin kaikissa Itämerta ympäröivissä maissa vuosittain samana päivänä lisäisi yhteisen vastuun tunnetta.

• Kansainvälisen HELCOMin eli Itämeren suojelukomission arvokasta työtä on tuettava ja päätöksistä pidettävä tiukasti kiinni.

lauantai 29. syyskuuta 2012

Espoon Demareiden kunnallisvaaliehdokkaat on asetettu


Espoon Demareiden kuntavaalien 2012 listalla on 112 ehdokasta 45 naista ja 67 miestä. Myös ehdokasnumerot on julkaistu.


Oma ehdokasnumeroni on: 644



Katso tästä kaikki Espoon sosialidemokraattien listalla olevat ehdokkaat.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Kulttuurilautakunnan syyskuun kokous

Kokouksen alussa lautakunta sai vieraakseen nuoria, jotka kertoivat miten Espoosta saataisiin nuorille parempi kulttuurikaupunki. Nuoret haluavat Espooseen oman kulttuuriareenan, jonka toiminnan suunnittelussa ja totettamisessa nuoret olisivat itse mukana. Lautakunta otti tietoiskun kiinnostuneena vastaan. Lisää kulttuuriareenasta tästä.

Lokakuun kokouksessa lautakunnat käsittelevät tulevan vuoden talousarvioehdotuksen. Kulttuurilautakunnan vuoden 2013 talousarvioehdotuksen hankalin kysymys on liikelaitostamisen myötä svääreihin pompsahtaneet tilakustannukset, jotka uhkaavat nielaista toiminnan ja sisällön. Sama vaikea yhtälö on sivistystoimessa laajemminkin.

Lisäyksenä budjettiin lautakunta esitti yksimielisesti 100 000 euroa lisää taideoppilaitoksille ja 120 000 Entressen kirjaston viereen perustettavaa nuorten musiikkikahvilaa varten.

Lautakunta päätti toimittaa kesäkuisen seminaarinsa raportin "Espoo kulttuurin hyvinvointivaikutusten esimerkkikaupungiksi" kaupunginhallitukselle ja valtuustolle perehdyttäväksi. Lautakunta toivoo, että raporttia hyödynnetään Espoo tarinaa työstettäessä. Raporttia pääsee lukemaan tästä.


maanantai 24. syyskuuta 2012

Kunnallisvaalit lähestyvät


Olen ollut vuodesta 1997 saakka kaupunginvaltuutettuna Espoossa. Tähän aikaan on mahtunut opiskelua, perheen kasvaminen, muuttoja Espoon sisällä ja moninaisia luottamustehtäviä kaupunginvaltuuston ohella mm kaupunginhallituksen ja Uudenmaan maakuntahallituksen jäsenyydet, Ammattikorkeakoulu Laurean hallituksen varapuheenjohtajuus sekä ympäristölautakunnan ja kultuurilautakunnan jäsenyydet. Viimeiset neljä vuotta olen toiminut kulttuurilautakunnan puheenjohtajana.

Minkä asioiden eteen olen tehnyt töitä, äänestänyt ja puhunut? Minulle ihmisten hyvinvointi, toimivat palvelut, arjen sujuminen, turvallisuus ja viihtyisä ympäristö ja elivoimainen luonto ovat olleet tärkeitä asioita. Olen tehnyt aloitteen Pitkäjärven kunnostamisesta sekä järvenrantaraittien suunnittelemisesta Espoon järvien rannoille. Äitinä ja opettajana perheiden palvelut ja lasten asiat ovat luonnollisesti lähellä sydäntä. Olen sitä mieltä, että tärkeimmät palvelut Espoon pitää järjestää omana toimintana ja ulkoistamisessa on maltti valttia. Kultuurilautakunnan puheenjohtajana olen yrittänyt edistää lasten taideharrastusten hintojen pysymistä kohtuullisina ja harrastusmahdollisuuksien sijoittumista kysynnän mukaan eripuolille kaupunkia. Olen myös puolustanut väsymättömästi lähikirjastoja. Lisää ajatuksiani löytyy kotisivultani.


Joka neljäs vuosi toimitettavissa kunnallisvaaleissa valitaan henkilöt kaupunginvaltuustoon.

Kuntavaalit ovat sunnuntaina 28.10.2012 klo 9–20.
Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 17.–23.10.2012.


Linkki: Espoon kaupunki kuntavaalit.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Marco Polo -näyttely KAMUssa enää kaksi viikkoa


Vielä on mahdollisuus käydä tutustumassa Marco Polo - mies ja myytti -näyttelyyn. Se on KAMUssa, Tapiolassa 23.9. saakka. Suosittelen näyttelyä ainakin kaikille Aasiasta, historiasta, maantieteestä ja kulttuureista kiinnostuneille sekä kaukokaipuisille. Näyttelyssä on myös toiminnallisia pisteitä, jotka sopivat alakoululaisille. Jos mahdollista, kannattaa osallistua opastetulle kierroksellePosted by Picasa

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Koulunkäyntiavustajien tärkeys tunnustettava

Meillä on Suomessa lähikouluperiaate. Se tarkoittaa sitä, että mahdollisimman moni oppilas saisi käydä koulunsa lähikoulussaan. Myös sellaiset oppilaat, joilla on vaikea kotitilanne, jotka ovat pitkäaikaissairaita, vammaisia tai joilla on hankaluuksia keskittymisessä tai sosiaalisia vuorovaikutustaitoja vaativissa tilanteissa. Tämän yhteisöllisyyden katsotaan olevan loppupeleissä hyvä asia kaikille osapuolille. Jokainen voi oppia toisilta.

Kuulostaa mahtavalta, vaikkakin vähintäänkin haasteelliselta. Onneksi meillä on pätevät opettajat ja moniammatillinen yhteistyö, joidenka turvin asiat saadaan yleensä luistamaan. Mutta toisinaan vaikka opettaja olisi kuinka taitava ja vaikka asioita järjesteltäisiin kuinka, oppilaan tai oppilasryhmän oppiminen ei luokkatilanteessa ryhdy onnistumaan yhden aikuisen voimin.

Silloin, jos resurssit antavat myöten, saatetaan apuun saada koulunkäyntiavustaja. Kun opettaja keskittyy ensisijaisesti opettamiseen koulunkäyntiavustaja poistaa esteitä oppimisen tieltä. Hän siirtyy luokassa sinne, missä huomio herpaantuu, tavarat ovat kateissa ja työskentely ei etene. Hän auttaa pitkäaikaissairasta lasta sairautensa hoidossa ja avustaa vammaista lasta osalliseksi oppimiseen. Koulunkäyntiavustaja on monelle oppilaalle todella tärkeä oppimisen mahdollistaja.

Mutta mitä tapahtuu, kun kesä koittaa? Koulunkäyntiavustajia ei enää tarvita, joten suurimmalla osalla työsuhde katkeaa ja palkanmaksu loppuu. Koulunkäyntiavustajat saavat viettää kesänsä miten taitavat. Voi vaikka pohdiskella, jatkuuko työ jälleen syksyllä, kuten jo lukuisia vuosia on jatkunut. Vai eikö tällä kertaa jatkukaan. Erityisen kurjaksi koulunkäyntiavustajien kohdalla tilanteen tekee se, että palkka on muutenkin niin pieni, että sillä on vaikea pääkaupunkiseudulla pärjätä.

No, elokuu koittaa. Tukea tarvitsevat oppilaat tarvitsevat edelleen koulunkäyntiavustajien apua. Koulunkäyntiavustajat ovat jälleen tärkeitä. Heidät kutsutaan takaisin töihin ja oppilaiden oppimisen tukeminen jatkuu.

Miten on mahdollista, että ihmisiä kohdellaan näin? Eikö olisi kohtuullista, että näin keskeisessä ja tärkeässä tehtävässä olevat työntekijät, saisivat keskittyä työhönsä, kartuttaa vuosien myötä taitojaan tietäen, että omaan ammattitaitoon koulunkäyntiavustajana kannattaa satsata, ilman palkkaa ei tarvitse sinnitellä ja työ jatkuu kesän jälkeenkin. Koulunkäynti avustajien arvo on vihdoin tunnustettava ja sen tunnustuksen on näyttävä elämiseen riittävänä palkkana ja vakituisena työsuhteena.

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Hyvinvointia kulttuurin keinoin

Viime vuosina käsitys eri kulttuurimuotojen hyvinvointia edistävistä vaikutuksista on saanut entistä enemmän jalansijaa. Ihmiset ovat tulleet tietoisemmiksi siitä, että kulttuuriharrastuksilla on muutakin annettavaa kuin pitää lapset pois pahanteosta, mikä sekin on tietysti tärkeä asia.

Kulttuurilautakunnan seminaarissa pohdimme, mitkä ovat aikamme suurimpia ongelmia ja voiko kulttuuri moninen muotoineen olla mukana ratkomassa näitä pulmia.

Lautakunta katsoi suurimmiksi ratkaistaviksi asioiksi yhteisöllisyyden ja osallisuuden lisäämisen, nuorten syrjäytymisen ehkäisemisen, kotiseutuun kiinnittymisen, monikultturisuuteen liittyvät kysymykset sekä ympräristökysymykset.

Seminaarissa pyrimme kirkastamaan, millä tavoin kulttuuri voisi olla osallisena kaupnkilaisten hyvinvoinnin edistäjänä täällä Espoossa. Esiin nousi konkreettisia käytännön asioita, jotka lisäävät kuntalaisten kulttuurin harrastamisen mahdollisuuksia ja erilaisia palveluiden järjestämiseen liittyviä seikkoja, jotka sujuvoittavat kuntalaisten tietä kulttuurin pariin.

Seminaariaineisto on lautakunnan käsittelyssä syksyllä ja jaetaan sitten valtuustolle.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Järvenrantaraitteja Espooseen!

Tänään valtuustossa käsiteltiin valtuustoaloitteeni järvenrantaraittien suunnittelusta ja toteuttamisesta Laaksolahden Pitkäjärven, Lippajärven ja Bodominjärven ympäri.
Käsittelyn yhteydessä valtuusto hyväksyi seuraavat aloitteeseen liittyvät toivomukseni:

-Valtuusto toivoo, että asemakaavoja laadittaessa kevyenliikenteen väylä ja ulkoilureitistö pyritään sijoittamaan siten, että kulkijat pääsevät nauttimaan Lippajärven, Laaksolahden Pitkäjärven ja Bodomjärven rannoista ja rantamaisemista. Rakennettaessa kunnioitetaan luontoarvoja.

-Valtuusto toivoo, että Lippajärven rannan tuntumaan suunnitellaan ulkoilureitti. Luontoarvoja kunnioitetaan. Reitti voidaan toteuttaa vaihdellen pitkopuisena, metsäpolkuna, kivituhkaisena tai asfaltoituna ja valaistuna.