sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Kulttuurilautakunnan kokous marraskuussa 2011

Lautakunta kävi alkusyksyllä lähetekeskustelun, jonka jälkeen avustusten kohdentaminen on valmisteltu. Avustusten kohdentamisessa huomioidaan, että samalla edistetään alueellista tasa-arvoa, taiteenlajien tasapainoa sekä kulttuurin tasa-arvoista saavutettavuutta.

Kulttuurilautakunta päätti, että vuonna 2012 kohdeavustukset kulttuuriproduktioihin esitetään kohdennettaviksi seuraavasti:

A) eri taiteenalojen ammattilaisten Espoossa toteuttamat kulttuuriproduktio
B) kaupunginkirjaston ja kulttuuripalveluiden tiloissa (Taidetalo Pikku-Aurora, Karatalo, Kannusali, Vindängen) toteutettavat kulttuuriproduktiot, produktioiden toteutuksesta on sovittava toimipisteen henkilökunnan kanssa etukäteen

C) espoolaisten yhdistysten toteuttamat lähikulttuuritapahtumat, etenkin Espoo-päivänä 27.8.2D) nuorten urbaanit kulttuuriproduktiot (urban culture) Espoossa

E) osallistutaan aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden EU:n teemavuoteen tukemalla tähän liittyviä tapahtumia.


keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Valtuustoaloite järvenrantaraiteista Espooseen

VALTUUSTOALOITE


Espoon merenrantaraitin suunnittelu aloitettiin 1970-luvulla. Meren rannan haluttiin kuuluvan kaikille espoolaisille. Nyt tuo ajatus on toteutunut lähes kymmenen vuotta sitten ja Espoon merenrantaa seuraileva noin 40 kilometriä pitkä merenrantarantaraitti tuo iloa, virkistystä ja hyvinvointia espoolaisille ja Espoossa vieraileville. Kauniiseen ja vaihtelevaan merenrantaympäristöön toteutettu kevyenliikenteen raitti houkuttelee ihmisiä liikkumaan ympäri vuoden niin työmatkoilla kuin vapaa-aikanakin.

Ajatus yhteisistä rannoista, lähivirkistysalueista ja kävelyn, polkupyöräilyn, rullaluistelun ja hiihtämisen huomioimisesta vielä entistä enemmän kaupunkisuunnittelussa on ajankohtaisempaa kuin koskaan. Espoon Pitkäjärvi Laaksolahdessa, Lippajärvi ja Bodomjärvi ovat lähellä asutusta, mutta kuitenkin saavutettavissa vain pieneltä osaltaan. Järvien virkistysarvo jää pitkälti hyödyntämättä. Järvien ympärillä on metsien, peltojen ja asutuksen ohella pusikkoa ja epämääräisen näköisiä alueita, josta ei tiedä kenelle ne kuuluivat ja onko siellä lupa liikkua.

Nämä keskeisillä paikoilla olevat järvet tulee olla kaikkien espoolaisten saavutettavissa samalla tavoin kuin merenrantakin on.

Me allekirjoittaneet esitämme, että Laaksolahden Pitkäjärven, Lippajärven ja Bodomjärven ympäri suunnitellaan ja toteutetaan kevyelle liikenteelle tarkoitetut järvenrantaraitit.

Espoossa 17.10.2011

Jasminitta Lumme

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Pääkaupunkiseudun alueiden polarisaatio näkyy kouluissa

Suomen akatemia on tutkimuksessaan varmistanut sen, mitä moni meistä lasten ja nuorten kanssa työskentelevistä on jo uumoillutkin. Pääkaupunkiseudulla yläkoulujen väliset erot ovat erittäin hälyttäviä. Linkki artikkeliin tässä.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Miró EMMAssa


Espoon modernin taiteen museo EMMAssa tulee olemaan tänä keväänä mielenkiintoinen näyttely, jota ei voi jättää väliin: Joan Miró + Miró ja suomalaista fantasiaa. Näyttely keskittyy veistoksiin, mutta esillä on myös veistosten muotokieleen liittyviä maalauksia, piirroksia ja grafiikkaan.

Miro on yksi 1900-luvun valovoimaisimmista ja tuotteliaimmista taiteilijoista siksi on hienoa saada hänen töitään Emmaan.

Joan Miró pähkinän kuoressa: Miró syntyi vuonna 1893 Barcelonassa, kärsi sodista, mutta keskittyi taiteen tekemiseen Kataloniassa ja Pariisissa, siirtyi vähitellen yhä abstraktimpaan ilmaisuun, kehittyi mestariksi unenomaisten fantasiatöiden tekijänä, tuotanto kattaa noin 500 veistosta, 2 000 öljymaalausta, 3 500 grafiikan työtä ja 400 keraamista työtä, lisäksi keramiikkaseiniä ja seinävaatteita julkisiin tiloihin, kirjojen kuvituksia ja tuotemerkkejä, sai elää pitkän elämän ja kuoli 1983 Mallorcalla.

"Taide on ihmisistä ja ihmisille." (Miró)