keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Kivenlahtelaiset ja soukkalaiset haluavat pitää lähikirjastonsa - KUULEEKO KUKAAN?

Kulttuurilautakunta on käynyt perinpohjaista keskustelua ja näin luonut yhteistä näkemystä siitä, kuinka kulttuurin suhteellisen pienet rahat käytetään taloudellisesti vaikeana aikana. Kaikkea ei voi saada. Lautakunta ei ainakaan toistaiseksi ole tehnyt lautakuntasopimusta, mutta siitä huolimatta voi sanoa, että lautakunnan keskuudessa vallitsee laaja yhteisymmärrys kirjastojen tärkeydestä kuntalaisille. Kirjasto on sivistyksen kivijalka, jota käyttää lähes 90% espoolaisista ja kyselyjen mukaan kirjastoa pidetään yhtenä keskeisimmistä kunnan palveluista.

Lautakunnan jäsenet saivat ennen tämän päiväistä kokousta Kivenlahden ja Soukan kirjastojen säilyttämisen puolesta useita viestejä ja vetoomuksia. Mainingin, Meritorin ja Meriusvan koulujen rehtorit lähettivät vetoomuksen Kivenlahden sivukirjaston säilyttämisen puolesta. Myös Soukan koulun rehtori ilmaisi huolensa Soukan kirjaston puolesta. Kivenlahden yrittäjiltä tuli kannanotto Kivenlahden kirjaston säilyttämisen puolesta. Alueiden seurat ja yhdistykset puolustivat kirjastojen säilyttämistä. Myös yksittäiset kuntalaiset ilmaisivat jälleen ja yhä vastustavansa lähikirjastojen lakkauttamista. Kivenlahden kirjaston puolesta on tehty jo 2007 vetoomus, jonka on allekirjoittanut 851 asukasta. Myös Espoon kulttuurilautakunta on tukenut kirjastopalvelujen säilyttämistä Kivenlahdessa elokuussa 2007 tekemällä päätöksellään.

Espoon kaupunginvaltuusto puolestaan hyväksyi vuoden 2008 joulukuussa toivomuksen, jonka mukaan kirjastopalveluja tarjotaan Kivenlahdessa myös Espoonlahden aluekirjaston valmistumisen jälkeen kumppanuusperiaatteella nykyistä pienempimuotoisena toimintana.

Viimeisimmässä Kuntalehdessä (5/2010,40-42, Inka Kanerva, Kuntaliitto) pohditaan lähikirjaston mahdollisuuksia pärjätä kunnan tuottavuusarvioinneissa. Lähikirjasto on etätyöpaikka, alakoululaisten iltapäivänviettopaikka, eläkeläisten sosiaalinenmeno, koti-isien ja äitien henkireikä, työttömien lehtisali, vanhusten nettiasiointipaikka, mielenterveyspotilaan päiväkeskus ja paikallistaiteilijoiden myyntinäyttely. Lähikirjasto tuottaa hyvinvointia ja hyvinvointituottavuuden kannalta kirjaston poistamisen vaikutukset ovat negatiiviset. Tämä ei tule kuitenkaan esiin nykyisillä mittareilla.

Kaikesta tästä huolimatta lautakunta sai eteensä esityksen, jossa ilmeisen tarkoitushakuisesti kuvattiin Espoonlahden tilanne sellaiseksi, että ainoa mahdollisuus on sulkea lähikirjastot. Koska valmistelijat eivät lautakunnan enemmistön mukaan olleet kuunnelleet riittävästi alueen asukkaiden ja toimijoiden näkemyksiä lautakunnan enemmistön äänestä puhumattakaan, lautakunta hylkäsi esityksen äänestyksen jälkeen. Soukan ja Kivenlahden kirjastojen kehittäminen alueidensa erityispiirteet huomioiden ja tarpeita vastaaviksi kirjastoiksi on tahtotilakysymys.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Lähikirjastoja ei saa lakkauttaa!

Lähikirjastojen asema keskeisinä alueidensa hyvinvointia ylläpitävinä ja lisäävinä palveluina on otettava vakavasti. Yhtään lähikirjastoa Espoossa ei ole syytä lakkauttaa. Lähikirjastoverkkoa ja alueiden asukasmääriä ja alueiden piirteitä tutkiessa paremminkin huomaa, että Espoon lähikirjastoverkossa on paikattavaa.

Maaliskuussa Helsingissä esitettiin viiden lähikirjaston lakkauttamista kerralla. Kansalaisjärjestöt, lähipalveluiden puolestapuhujat, mielenterveysseurat ja tietysti lukuisat yksittäiset ihmiset ja perhekunnat lähtivät vastustamaan lähikirjastojen lakkauttamista ja onnistuivat siinä!

Espoossa taidetaan viritellä toisenlaista mallia lähikirjastojen alasajoksi. Jotta kuntalaiset eivät herää ja verkostoidu edetään kirjasto tai kaksi kerrallaan.

Tällä viikolla lautakunnalle esitetään Espoonlahden aluekirjaston perustamista väliaikaisiin tiloihin ja Soukan ja Kivenlahden kirjastojen lakkauttamista. Lähikirjastojen lakkauttamista perustellaan uuden aluekirjaston läheisyydellä ja Soukan ja Kivenlahden kirjastojen huonolla kunnolla.

Jos lähikirjaston tilat on päästetty huonoon kuntoon, on tilat korjattava tai kirjaston on siirryttävä toisiin tiloihin. Kirjastorakennuksen kunto ei ratkaise, tarvitaanko jollakin alueella kirjastoa. Mielestäni Kivenlahden ja Soukan kirjastoja tarvitaan jatkossakin.