keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Kulttuurilautakunnan kokous lokakuussa 2009

Kulttuurilautakunta kokoontui 21.9.2009 Sellosalin lämpiössä. Lautakunta päätti avustusperiaatteista, jotka ovat voimassa 1.11.2009 alkaen;


Espoon kulttuurilautakunnan avustusten yleiset ehdot ja periaatteet

Kulttuurilautakunnan myöntämillä avustuksilla luodaan edellytyksiä kulttuuri- ja taidepalvelujen tarjonnalle, kotiseutu- ja sivistystyölle sekä taiteen harjoittamiselle ja taiteen perusopetukselle alueellisesti tasapuolisesti ja eri väestöryhmät huomioon ottaen. Avustuksia myönnetään erityisesti toimintaan ja hankkeisiin, jotka toteuttavat kulttuurilautakunnan valtuustokausittain hyväksymiä linjauksia ja painopisteitä. Lautakunta voi päättää kohdeavustusten suuntaamisesta ennen avustusten julistamista haettaviksi. Avustuksia myönnetään pääsääntöisesti espoolaisille toimijoille ja Espoossa tapahtuvalle toiminnalle. Avustusta voi saada samaan tarkoitukseen ainoastaan yhdeltä kaupungin yksiköltä. Avustuksia ei myönnetä kaupungin omalle yksikölle. Mikäli avustuksen saaja rikkoo avustusehtoja, voidaan avustus periä takaisin.

Kulttuurilautakunnalta haettavat avustukset:

1. Toiminta-avustukset:

1) säännölliset toiminta-avustukset lakisääteisen valtionavun piirissä oleville taiteen perusopetuksen oppilaitoksille

2) avustukset muille taiteen perusopetuksen oppilaitoksille

3) säännölliset toiminta-avustukset ammattimaisesti johdetuille teattereille, kuoroille, museoille, orkestereille sekä festivaaleille

4) toiminta-avustukset kulttuuri-, sivistys- ja kotiseutuyhdistyksille

Avustuksien jaossa pyritään turvaamaan yhteisöjen valtionosuudet pitämällä niiden saajien osalta lautakunnan avustuksen taso vakaana vuosittaisen talousarvion puitteissa. Toiminta-avustus on saajalleen yleiskatteinen avustus, joka tulee käyttää avustuksen saajan tarkoituksen ja toimintasuunnitelman mukaiseen toimintaan.

Toiminta-avustuksia haetaan kerran vuodessa huhtikuun loppuun mennessä.

2. Kohdeavustukset:

1) kulttuuritapahtumat ja produktiot

2) taiteilija-apurahat taiteelliseen toimintaan

3) kulttuurihistoriallisesti merkittävät korjauskohteet

Kohdeavustus on käytettävä avustushakemuksessa esitetyn suunnitelman ja talousarvion mukaisesti. Avustusta ei myönnetä peruskoulutukseen, ammatilliseen koulutukseen eikä peruskoululaisten iltapäivätoimintaan. Avustusta ei myönnetä puoluepoliittisiin tai uskonnollisiin tilaisuuksiin eikä hankkeisiin, joiden pääasiallinen tavoite on liiketaloudellinen toiminta. Avustusta ei myönnetä tapahtumiin ja hankkeisiin, jotka ovat alkaneet tai tapahtuneet jo ennen hakemisajankohtaa. Avustusta voi käyttää avustuksen myöntämisvuonna sekä sitä seuraavana vuonna hakemuksen mukaiseen toimintaan.

Kohdeavustuksia haetaan helmikuun ja elokuun loppuun mennessä.