Koululaisten yksinäiset iltapäivät ovat puhuttaneet jo reilun kymmenen vuotta. Eeva Ahtisaari ja professori Lea Pulkkinen nostivat huolen esille 90-luvun lopulla ja kaikki lehdet pursuivat tietoa siitä, millaisia riskejä liika yksinoleminen aiheuttaa. Saatiin aikaan iltapäiväkerhot. Tarve iltapäivätoiminnalle on kuitenkin paljon suurempi kuin tämän hetkinen tarjonta.
Ikävää, että tärkeä asia katsotaan loppuun käsitellyksi ja käsillä oleva taloustaantuma säikäyttää viimeistään sulkemaan suut.
Nyt on kuitenkin juuri se aika, jolloin lasten hyvinvointiin pitää puuttua napakammin kuin koskaan.
Iltapäivätoiminta kouluilla voi olla monimuotoista ja se voi olla yhdistelmä monien eri toimijoiden tarjoamia kerhoja ja harrastusmahdollisuuksia.
Missä ovat koulujen omat jalkapallo- ja uimajoukkueet? Entäs kuorot? Taideoppilaitokset ja urheiluseurat voisivat rantautua kouluille nykyistä paljon runsaammassa määrin.
Espoossa puhumme ennaltaehkäisemisestä, lasten ja nuorten hyvin- ja pahoinvoinnista. Ajatus on oikeansuuntainen, joskin haparoiva ja jostain syystä ajatus ei kuitenkaan päädy määrärahaksi budjettikirjaan. Iltapäivätoiminnan saaminen kouluille on osittain kuitenkin taloudellinen kysymys.
