keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Lämmin kiitos luottamuksesta!






Työni valtuustossa jatkuu.
Ollaan yhteydessä!

T. Jasminiitta

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Vielä ehtii äänestämään, aina ilta kahdeksaan saakka!

Huh huijaa! Vaalityö on tehty ja nyt vaan odotellaan vaalien tulosta.
Ulkona on aivan ihanan raikas sää! Sellaisessa viimassa ja tihuutuksessa, kun puskee äänestyskopille ja takaisin kotiin, tuntee tehneensä jotakin tärkeää.

Kotona voi sitten hyvillä mielin käpertyä sohvan nurkkaan teekupin kanssa. Kainalossa on tosin vähän tungosta ja kirjaakaan ei tarvitse itse valita. Eemelin kootut metkut ja muutama muu vaihtoehto ilmestyy käteen vakuuttavin suosituksin ihan itsekseen.

Leppoisan sunnuntaipäivän vieton lomassa tulin koneelle lukemaan sähköpostin, koska on sattunut niinkin, että vielä vaalipäivänä jokunen äänestäjä etsii sopivaa ehdokasta ja kyselee vielä viimeisiä tärkeitä asioita ja katsomaan kotisivujeni tilannetta. Ilokseni huomaan, että kotisivuillani on tänään hyvinkin vilkasta. Lähemmäs toistasataa käyntiä tämän päivän aikana.

Vielä muutaman tunnin ajan jokaisella äänioikeutetulla on mahdollisuus tarttua ruoriin ja vaikuttaa siihen, mihin suuntaan yhteisiä asioitamme ohjaillaan. Jokainen ääni vääntää ruoria johonkin suuntaan. Käytäthän Sinäkin omaa voimaasi ja äänestät itsellesi tärkeiden asioiden puolesta.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Vaalityötä tekemässä

Nämä ovat neljännet kunnallisvaalit, joissa olen ehdokkaana. Kolmella edellisellä kerralla äänet riittivät reilusti valtuutetun paikkaan. Nyt ennen vaaleja, en juuri olenkaan pohdi sitä, uusinko paikkani valtuustossa. Sen näkee vaalipäivän iltana, sunnuntaina 26.10. Päätettäviä ja hoidettavia asioita sen sijaan pohdin paljonkin.

Mielenkiintoisinta vaaleissa on mielestäni erilaisten ihmisten tapaaminen. Näissä lyhyissä hetkissä olen saanut tavata ihmisiä, joita en ehkä muuten tulisi tavanneeksi. Olen kuullut mitä erilaisimpia elämäntarinoita, joutunut puntaroimaan mielipiteitäni kiperiin kysymyksiin ja kuullut selkeitä ehdotuksia jonkun yksittäisen asian korjaamiseksi paremmalle tolalle.

Eilen vaalitapahtumassa Viherlaakson ostarilla ihmiset joivat kupin kahvia ja jäivät juttelemaan pienestä tihkusateesta huolimatta. Pisimmän keskustelun kävin päivähoidosta. Alkaa muodostua kuva siitä, että osa lapsiryhmistä, niin päivähoidon, koulun kuin iltapäivähoidonkin puolella, on niin haasteellisia, että on sillä rajalla saavatko lapset enää asianmukaista hoitoa ja ohjausta, ja jaksavatko työntekijät enää pitkään. Tämä on tullut niin monesta suusta, ettei voi olla sattumaa.

Mieleen jäi myös mies, joka kertoi pettyneensä polittiikkaan 90-luvun laman jälkeen. Monet ihmiset menettivät silloin kaiken, niin omaisuuden, terveyden kuin perheensäkin. Miehen kanssa jutellessä huomasin, että 90-luvun lama on yksi niistä kestoaiheista, joka nousee vaalitapahtumissa ihmisten puheissa aina yhä uudelleen esiin. Siitä on jäänyt ihmisille traumoja ja lama seuraamuksineen vaikuttaa vieläkin monien ihmisten elämään. Tämä mies lopetti keskustelun retoriseen kysymykseen, miksi murhamies saa 12 vuoden tuomion, mutta maallisesta erehdyksestä, vaikka ei mitään rikollista olisi tehnytkään saa jopa 17 vuoden velkavankeuden.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008