Tänään pidettiin Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginvaltuustojen yhteinen keskustelutilaisuus monitoimikeskus Lumossa, Vantaan Korsossa. Käsiteltävänä oli pääkaupunkiseudun yhteistyön arviointi. Yhteistyö on tuottanut hedelmääkin, mutta yhteistyön merkittävä syventäminen asukkaita hyödyttävissä asioissa olisi tervetullutta. Asiakysymyksistä ilmastonmuutoksen hillitseminen nousi useissa puheenvuoroissa keskeisimmäksi yhteiseksi haasteeksi. Todellinen haasteeseen vastaaminen edellyttäisi kuitenkin suuria yhteisiä maankäytöllisiä linjaratkaisuja, jotka eivät ole edenneet nykäystäkään.
Kaupunkien yhteistyö etenee verkkaisesti, koska kaupungeilla ei itsellään ole pakottavaa tarvetta yhdistellä toimintojaan. Kun yhteistyön syynä ovat pelkästään ulkoiset paineet, seuraa vain hääräämistä ja sipertelyä asian tiimoilta, jotta olisi jotakin esitettävää. Uusi tilanne on myös johtanut demokratiavajeeseen päätöksenteossa. Kuntarajat ylittävää yhteistyötä tulee kehittää kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla ja kompromisseihin on oltava varaa, muussa tapauksessa olemme matkalla kohti ongelmia, jotka koskettavat meitä kaikkia.
Eräänä päivänä nelivuotias poikamme huiski tomerasti ilmaa käsillään ja vuoroon oli nostelevinaan jotakin kovin raskasta. Omien puuhieni lomasta kysäisin, mitä oikein touhuat? Poika vastasi, että teen yhteistyötä. Johon taas minä vuorollani, että ai jaa, kenenkäs kanssa teet yhteistyötä. Poika pysäytti huiskimisensa ja sanoi: "No et sä nää? Mä teen yhteistyötä yksinäni." Nelivuotiaan vielä ymmärrän, että yhteistyö-sanan sisältö ei ole aivan auennut, mutta sitä hieman kummastelen, miksi se on meille aikuisillekin niin vaikeaa.
